Powered by WordPress | Theme by mg12 | Valid XHTML 1.1 and CSS 3
  • Alex Vassiliev

    Sarja: 60 kg
    Syntymäaika: 30.08.1990
    pituus: 173cm
    Kotipaikka: Tampere
    Seura: Tampereen Nyrkkeilijät
    Valmentaja: Veijo Hiltunen

    Alex vietti lapsuutensa Petroskoissa, josta hän muutti Suomeen kahdeksan vuotta sitten. Hän ja hänen äitinsä ovat inkerinsuomalaisia paluumuuttajia.

    Kesti muutaman vuoden ennen kuin Alex oppi suomen kielen, mutta hänen kohdallaan sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on sujunut hyvin.

    Nuorukainen opiskelee tällä hetkellä kokiksi. Häntä kiinnostaisi myöhemmin lisäksi jatkaa opintojaan ravintoterapeutiksi. Tällä tavoin hän saisi ainakin jollain tasolla yhdistettyä ammattinsa ja urheilun. Alexista olisi erittäin mielenkiintoista esimerkiksi päästä suunnittelemaan muiden urheilijoiden ruokavalioita.

    Nyrkkeilyn pariin Alex ajautui sattumalta. Kuten monet muutkin lapset, hän ehti kokeilla monia eri lajeja ennen kuin löysi omansa.

    Alexia alusta asti valmentanut Veijo Hiltunen otti hänet heti siipiensä suojaan. Lukemattomat yhdessä vietetyt tunnit harjoituksissa, leireillä sekä kilpailumatkoilla ovat tehneet parivaljakosta läheisiä.

    Hiltusesta onkin tullut Alexille eräänlainen isähahmo, jolle nuori mies voi puhua varauksettomasti niin nyrkkeilyyn liittyvistä kuin muistakin asioista.

    Hiltunen on jo kauan kuljettanut Vasillievia eritasoisissa kansainvälisissä turnauksissa. Tämä on varmasti vaikuttanut miehen nopeaan kehitykseen.

    Alexilla on tilillään viisi junioreiden Suomen mestaruutta, ja tänä vuonna, vasta 17-vuotiaana, hän voitti ensimmäisen miesten Suomen mestaruutensa. Kuusi SM-kultaa ei ole hassumpi saavutus nyrkkeilijältä, jolla harjoitusvuosia on vasta saman verran.

    Alexista tuli kesällä 2007 Suomen kansalainen, joten mikään ei enää estä häntä tavoittelemasta paikkaa Lontoon olympiakoneeseen sinivalkoisissa väreissä.

    Alexin kauden 2008-09 ottelut:

    7.9.08 Rovaniemi: Andrei Palienko, RUS
    Voitto: 5-0 tuomariäänin

    21.9.08 Kajaani: Jesse Karjalainen, KajKu
    Voitto: 5-0 tuomariäänin

    27.9.08 Gävle/Ruotsi: Lars Niklasson, SWE
    Voitto: 2-1 tuomariäänin

    28.9.08 Gävle/Ruotsi: Bashir Hassan, SWE
    Tappio: 3-0 tuomariäänin

    3.10.08 Pori: Dimitri Gutmans, LAT
    Voitto: 3-0 tuomariäänin

    4.10.08 Mikkeli: Aleksei Shorohov, RUS
    Voitto: 3-0 tuomariäänin

    5.10.08 Lahti: Aleksei Shorohov, RUS
    Voitto: 3-0 tuomariäänin

    27.10.08 Guadalajara/Meksiko: Vage Surahajan, RUS
    Tappio: 5-23 pistein

    20.11.08 Tampere: Roope Laakso, VaBo
    Voitto: 3-0 tuomariäänin

    20.11.08 Tampere: Santtu Jonninen, LaKa
    Voitto: 3-0 tuomariäänin

    28.11.08 Olaine/Latvia: M. Sloman, POL
    Voitto: RSC/2. erä

    29.11.08 Olaine/Latvia: Ahmed Mejri, TUN
    Tappio: 1-4 tuomariäänin

    6.12.08 Kristianstad/Ruotsi: Redovane Kaya, SWE
    Tappio: 0-3 tuomariäänin

    24.1.09 Turku: Henri Kekäläinen, KeI
    Voitto: 5-0 tuomariäänin

    24.1.09 Turku: Sakari Lähderinne, IUV
    Voitto: 5-0 tuomariäänin

    25.1.09 Turku: Jarkko Putkonen, SoVo
    Voitto: 5-0 tuomariäänin

    1.3.09 Helsinki: Riku Hokkanen, MiNy
    Voitto: 13-0 pistein

    2.3.09 Helsinki: Olavi Hagert, MiNy
    Voitto: 20-3 pistein

    << Takaisin

    Update: Maaliskuu 5th, 2009
Comments are closed.
TOP